Psykoaktiivisuus kannabinoideissa: THC, CBD ja CB1-reseptori

Termi ensin, molekyylien nimet vasta perässä

Psykoaktiivisuus on määre, ei molekyyli. Kannabiksen puolella se osuu yhteen nimeen, ja sen nimen historia on kirjattu tarkkaan. Gaoni ja Mechoulam eristivät THC:n ja kuvasivat sen rakenteen vuonna 1964 [1]. Tuo julkaisu on edelleen se kohta, josta THC:n asema kannabiksen psykoaktiivisena osatekijänä luetaan. Kaikki muu tässä keskustelussa asettuu suhteessa siihen yhteen kirjaukseen.

CBD kuvattiin sitä ennen. Adams, Hunt ja Clark selvittivät kannabidiolin rakenteen vuonna 1940 [2]. Kaksi julkaisua, kaksi molekyyliä, kaksi eri saraketta. THC:n kohdalla sarake on täytetty, ja CBD kirjataan vakiintuneesti sen ulkopuolelle. Kyse ei ole tulkinnasta vaan siitä, mitä julkaisuissa on nimetty ja millä perusteella.

Kannattaa katsoa myös se, mitä vuoden 1964 työ jättää tekemättä. Se nimeää ja kuvaa yhden yhdisteen kannabiksesta [1]. Se ei sano mitään siitä, miten jokin toinen ryhmän nimi asettuu. Siksi jokainen kannabinoidi on oma kirjauksensa, eikä koko ryhmää voi kuitata yhdellä lauseella. Yksi nimi kerrallaan, yksi julkaisu kerrallaan.

Pitoisuus on tästä erillinen kysymys. Murto-osa prosentista ei ole sama luku kuin 20 %, eikä näitä kahta lukemaa voi lukea samalla tavalla. Molekyylin nimi kertoo, mistä yhdisteestä on kysymys. Pitoisuusluku kertoo, kuinka paljon sitä on ilmoitettu olevan. Kysymys psykoaktiivisuudesta koskee ensin nimeä ja vasta sitten lukua, ja hakukentässä tuo järjestys menee helposti ristiin.

Sanaa kannabinoidit käytetään ryhmänimenä, ja ryhmän sisällä nimet eivät ole toistensa vastineita. THC istuu yhteen sarakkeeseen vuoden 1964 eristyksen perusteella [1], CBD toiseen vuoden 1940 rakennekuvauksen kanssa [2]. Hakusana cbd öljy tuo tämän kysymyksen mukanaan lähes aina, ja kysymys on aivan asiallinen: se koskee nimeä, ei mielikuvaa. Vastaus alkaa siitä, mikä molekyyli on kuvattu ja missä julkaisussa.

Termi itse on kirjallisuuden termi. Se on luokitteluperuste, jonka takana on julkaistu aineisto [1] [3]. Kun kysymys esitetään tässä muodossa, siihen voi vastata nimillä, vuosiluvuilla ja reseptorilla. Kolme kohtaa riittää, ja jokainen niistä on tarkistettavissa: THC vuodelta 1964 [1], CBD vuodelta 1940 [2] ja CB1 vuodelta 1990 [3]. Loppu on pitoisuuslukuja ja etikettejä.

Reseptori, jonka rakenne kuvattiin vuonna 1990

Mekanistinen peruste löytyy reseptorin puolelta. Matsuda ja kollegat kuvasivat vuonna 1990 kannabinoidireseptorin rakenteen ja kloonatun cDNA:n toiminnallisen ilmentymisen [3]. Proteiini sai nimen CB1. Tästä lähtien kysymys on ollut osoitettavissa yhteen kohtaan: sitoutuuko molekyyli CB1:een ja aktivoiko se sen.

Reseptorin sijainnista on kirjattu tarkka havainto. Tiheimmin CB1:tä on niillä aivoalueilla, jotka liittyvät muistiin, liikkeeseen ja sensorisen tiedon käsittelyyn [3]. Kartta on siis olemassa, ja se on julkaistu. Se on yksi syy siihen, että vuoden 1990 työ mainitaan tämän aiheen yhteydessä yhtä usein kuin vuoden 1964 eristys.

CB1 on osa endokannabinoidijärjestelmää. Järjestelmällä on omat, elimistön itsensä tuottamat sitojamolekyylit, ja niistä kuvatuimpia ovat anandamidi ja 2-AG [3]. Reseptori ei siis ole kasvia varten rakennettu paikka. Se on osa ihmisen omaa kirjattua järjestelmää, ja kasvin molekyylit tulevat siihen ulkopuolelta.

THC sitoutuu CB1:een suoraan ja aktivoi sen. Juuri tästä kytkennästä sen psykoaktiivinen luonne kirjataan [1] [3]. Kaksi julkaisua, yksi yhteinen selitys: vuonna 1964 nimettiin molekyyli [1], vuonna 1990 nimettiin paikka [3]. Aikajärjestys on toinen kuin selitysjärjestys, ja se hämää monta lukijaa.

Muiden taulukoitujen kannabinoidien kohdalla vastaavaa CB1-kytkentää ei ole kirjattu [3]. Tämä on se peruste, jolla ne merkitään toiseen sarakkeeseen kuin THC. Ero ei ole liukuva asteikko vaan kirjaus. Sarakkeessa on joko sitoutuminen ja aktivointi tai ei niitä, ja perusteet luetaan julkaisusta.

Näin kysymys kapenee hallittavaan muotoon. Ei tarvitse arvioida koko ryhmää kerralla, vaan riittää katsoa, mitä yhdestä nimestä on kirjattu reseptorin suhteen. THC:n kohdalla kirjaus on olemassa [1] [3]. CBD:n kohdalla julkaisut kertovat rakenteesta vuodelta 1940 [2], ja reseptorisarake luetaan erikseen. Sama lukutapa toistuu jokaisen ryhmän nimen kohdalla, ja se on koko aiheen selkein osa.

Rakenne näyttää samalta, kirjaus ei ole sama

Rakennekaavat eivät ratkaise tätä. CBD:n ja THC:n välinen ero on atomitasolla pieni, mutta niiden käyttäytyminen CB1:llä ei ole rinnastettavissa [3]. Kaksi molekyyliä voi näyttää lähes samalta paperilla ja asettua eri sarakkeisiin reseptorin puolella. Kemiallinen sukulaisuus ei siis ole luokitteluperuste.

Sama pätee ryhmän muihin nimiin. THCV on THC:n läheinen sukulainen, eikä näitä nimiä voi lajitella ulkonäön tai kaavan perusteella. Nimen loppuosa ei kerro, mihin sarakkeeseen molekyyli kuuluu. Se selviää vain siitä, mitä reseptorin suhteen on kirjattu [3].

Nimikkeitä kannattaa pitää erillään myös laajemmin. Kannabinoidit on yksi ryhmänimi. Terpeenit on toinen, ja ne kulkevat omalla luettelollaan hampun kemiassa. Sana terpeeni ei siis ole kannabinoidin synonyymi, vaikka kysymykset tulevat samasta hakukentästä. Kun luettelot pidetään erillään, jokainen nimi löytää oman rivinsä.

Oma nimikkeensä on myös synteettinen kannabinoidi. Termi synteettiset kannabinoidit viittaa eri asiaan kuin kasvista kuvatut molekyylit, ja tässä käsitellyt kolme julkaisua koskevat kasvin puolta ja yhtä reseptoria: THC:n eristystä vuodelta 1964 [1], kannabidiolin rakennetta vuodelta 1940 [2] ja CB1:n kuvausta vuodelta 1990 [3].

Käytännön lukutapa on lyhyt. Ensin nimi. Sitten sarake, eli mitä reseptorin suhteen on kirjattu [3]. Vasta sen jälkeen luku, eli pitoisuus. Tässä järjestyksessä murto-osa prosentista ja 20 % eivät mene keskenään ristiin, koska luku vastaa eri kysymykseen kuin nimi.

Ryhmän koko on syy siihen, että oikoteitä tarjotaan usein. Yksi nimi tunnetaan, ja loput arvataan sen mukaan. Julkaistu aineisto ei toimi näin. Vuoden 1964 työ nimeää yhden yhdisteen [1], vuoden 1940 työ toisen [2], ja vuoden 1990 työ kuvaa paikan, johon molekyylien kirjaukset asettuvat [3]. Jokainen rivi täytetään omalla lähteellään, ja tyhjä rivi pysyy tyhjänä siihen asti.

Mitä etiketistä ja säädöstekstistä luetaan

Hyllyn ääressä kysymys tiivistyy yhteen kohtaan. Etiketti kertoo joko THC-luvun tai ei kerro sitä. Muuta tarkistettavaa tässä kysymyksessä ei ole, koska kannabiksen psykoaktiivisuus seuraa nimenomaan THC:tä [1]. Yksikään muu luettelossa oleva kannabinoidi ei korvaa tuota lukua.

Säädöspuoli on kirjoitettu samalla logiikalla. EU:ssa ja Britanniassa rajat on muotoiltu THC-pitoisuuden ympärille, ei kannabinoidien ympärille yleisesti. Tämä käy yhteen reseptorinäytön kanssa: sarake, jossa sitoutuminen ja aktivointi on kirjattu, on juuri se, jota säädösteksti mittaa [1] [3]. Rajat ovat siis pitoisuuslukuja yhdestä molekyylistä.

Hakukentässä sama asia esitetään usein sanoilla cbd laillisuus. Kysymys kuulostaa laajalta, mutta se palautuu kapeaan kohtaan: mikä luku on ilmoitettu ja mistä molekyylistä. Kun tämä on selvillä, jäljelle jää vain se, mitä kunkin lainkäyttöalueen teksti sanoo omasta rajastaan.

Muut nimet luetaan omilla riveillään. CBD:n kohdalla kirjaus alkaa vuoden 1940 rakennekuvauksesta [2], ja reseptorisarake katsotaan erikseen vuoden 1990 aineistosta [3]. THCV:n kohdalla riittää sama työjärjestys. Nimi, sarake, luku.

Näin THC-luku etsitään merkinnöistä

Ensin katsotaan, mikä molekyyli merkinnässä on nimetty. Sitten katsotaan, onko THC-luku ilmoitettu vai puuttuuko se kokonaan. Kolmanneksi luetaan säädösteksti, joka koskee kyseistä lukua, ei ryhmää yleisesti. Kolme kohtaa, ja kysymys on käyty läpi ilman arvailua.

Tämä järjestys pitää kaksi asiaa erillään. Nimi kertoo, mistä yhdisteestä on kysymys, ja siihen vastaavat vuoden 1964 [1] ja vuoden 1940 [2] julkaisut. Luku kertoo pitoisuuden, ja sen tarkistaa merkinnästä. Reseptorin puoli, eli CB1 ja sen kuvaus vuodelta 1990 [3], selittää miksi juuri tuo luku on se, jonka ympärille säädöstekstit on kirjoitettu.